MEISTÄ SANOTTUA"Aivan mieletön keksintö! Tällaista on jo odotettukin!" - S. Hietala "Kiitokset sujuvista kaupoista! Kaikki oli monella eri kielellä ja ei ollut yhtään liian vaikeaa asioiminen sivustolla!" - N. Ajanti ?Tosi selkeät ja helppokäyttöiset nettisivut? - M. Väyrynen "Kaikenkaikkiaan oikein hyvä idea!" - J. Laakkonen "Hyvä idea, kätevää" - M. Ruohonen "Älyttömän hyvä, että tuollainen palvelu on! Ratkaisee monta lahjanhankintapulmaa erityisesti yrityksissä henkilöstölahjojen osalta." - S. Karppinen-Mehtälä "Palvelu oli selkeä ja toimi moitteettomasti. Kerrassaan loistava tapa muistaa lahjalla, kun kaikki ideat ovat jo käytetyt. Valikoima on laaja, jokaiselle löytynee mieleinen lahja." - M. Korhonen "Selkeät ja asialliset sivut. Hyvä kun ei ole mainoksia. Erittäin hyvä idea!" - A. Leppänen "Eri hyvä juttu, joululahjaongelmat väistyivät heti." - P. Tuuva "Upea löytö ja löytyi googlettamalla heti!" - K. Siltaloppi "Asun väliaikaisesti Madridissa ja tämä palvelu on ihan mahtava - millä muuten kaikkia joululahjoja edes järjestäisi!!" - H. Lekka "Hyvä idea, näitä ei liikaa ole, etsin vaikka kuinka paljon." - P. Hartman "Kivat sivut." - P. Andersson "Näppärä ja helppokäyttöisen oloinen palvelu." - A. Laurikka "Oikein hyvä idea yrityslahjoiksi ja muutenkin" - H. Zarvos "Hyvä olemassaoleva sivusto tarpeeseen." - E. Urpilainen "Loistava idea tämä SuperLahjakortti!" - A. Salo "Olen positiivisesti yllättynyt! Monesti lahjan hankkiminen on tosi vaikeaa, mutta tämmöisellä lahjakortillahan saaja voi sitten itse valita mitä tahtoo. Mielestäni idea on hyvä ja toimiva!" - H. Kinnunen "Aivan mahtava toimintaidea." - J. Verho "Hyvä idea." - M. Salokangas "Oikein selkeä ja helppo tapa lunastaa lahjakortti." - T. Pentinmäki "Kaikki toimi todella hyvin. Loistava paikka." - A. Winter "Tilaaminen tuntuu olevan helppoa." - U. Geselle "Hyvät, selkeät sivut. Oiva lahjaidea." - T. Bamberg "Erittäin hyvä ja suositeltava" - E. Tolvanen "Konsepti on oivallinen liikelahjojen logistiikan tehostamiseksi." - S. Mäkinen "Sivusto ja idea on hyvä" - M. Kaivosoja "Sain kaiken tiedon mitä tarvitsinkin. Hyvä palvelu." - K. Kesälahti "Kaikki sujui mainiosti ja lahjakortti tuli nopeasti postissa kotiin." - M. Paakki "Tosi hyvää palvelua! Kiitos" - S. Kovacevic "Olen tyytyväinen tällaiseen saittiin! Erittäin tyytyväinen!" - K. Reijonen "Hyvin näppärä palvelu." - H. Eskola-Kinnunen "Hyva tapa ostaa lahjakortteja ulkomailta kasin." - T. Manca "Kortin rekisteröiminen ja valinta onnistui hyvin. Kaikki toimi loistavasti." - A. Termonen "Ei ongelmia, ohjelma ohjasi hyvin lunastusta." - I. Kärkelä "Aivan loistava palvelu varsinkin ihmisille jotka eivät keksi lahjaideoita. Valikoimanne yhteistyökumppaneista on myös hyvä ja kattava, jokainen löytää varmasti itelleen jotain. Ohjeet olivat selkeät ja helposti ymmärrettävissä." - E. Hynynen "Oikein hyvä paikka! kaikki meni nappiin! MAAILMAN PARAS PAIKKA!" - J. Ämmälä "Huippujuttu" - A. Mujunen "Palvelu toimii moitteettomasti!" - H. Lalli "Ei tullut vastaan mitään ongelmia. Helppo ja selkeä käytettävä." - A. Palomäki "Kiitos nopeasta palvelusta. Kiitos yhteistyöstä. " - M. Syväjärvi "Näppärä palvelu." - M. Massinen "Kaikki oli ohjeistettu selkeästi! Jännä uusi kokemus! Laitoin osoitteen muistiin, hyvä tietää jatkossa, jos haluaa lahjakortin, jolla vastaanottaja voi ostaa haluamansa tuotteen. Lahjanantajan ei tarvitse päättää, onko Aalto-maljakko hyvä vai kattila.... Selkeät sivut, helppo tilata ja saada itselle valittua superlahjakortin tuotteet." - T. Musikka "Kiva uusi kokemus. Hyvä homma, toivottavasti toimii pitkään." - J. Kekkonen "Hyvä idea, monipuoliseen käyttöön." - S. Kangas "Erittäin monipuolinen ja hyvä liikevalikoima, joihin voi hankkia lahjakortin." - R. Mutanen "Käyttäminen on helppoa, ohjeet selviä." - R. Utriainen "Ei ongelmia, hyvin sekeä käyttää." - M. Höst "Hieno, toimiva ja selkeiä sivusto, jonka palvelsisältö on helposti ymmärrettävissä. Jatkakaa samaan malliin!" - A. Karppanen "Ihan jees tämmöinen lahjakortti sivusto. Saa tehtyä nopeasti ja vaivattomasti nämä asiat." - J. Järveläinen "Kätevää!!!" - R. Böök "Todella kätevä juttu" - K. Hallikainen "Tosi hyvä idea, aivan mahtava kerron tästä kaikille tutuille." - J. Timonen "Kiitos paljon! Palvelu on ollut hyvää ja pitää seurata tuotevalikoimaa jatkossakin!" - R. Luukkonen "Paljon kiitoksia! Palvelu oli nopeaa, ystävällistä ja valkoima lahjakorteissa on hyvä!" - A. Nieminen "Todella hyvä keksintö, tästä sai hyvän lahjaidean tuleviin juhliin!!! Olen aivan mykistynyt ja sanaton. Mahtava juttu!!!" - T. Järvinen "Teillä on todella kivoja lahjakorttivaihoehtoja." - A-K. Santaniemi "Loistava idea!" - H. Tahvola "Todella hieno asia kun valittavana on näin laaja valikoima kohteita. Tästä tulee minulle jatkossa helpoin tapa selvitä lahjapulmista." - T. Julkunen "Hieno palvelu" - T. Roponen "Sujuvaa ja nopeaa" - I. Alakunnas "Hieno kokonaisuus ja toimivuus" - J. Aho "Ihan erinomaisen hyvä palvelu. Lahjakortin periaatteet selvisivät hyvin ja ihan runsas valikoima on jo nyt" - A. Lind "Hyvä liikeidea! Varsinkin ns. superlahjakortti." - R. Heino "Monipuolinen kokoelma palveluita ja tavarataa. Ihan hienoa, että löytyy myös jotakin kulttuuriin liittyvää kuten tämä Viikinkikeskus." - S. Jaakkola "Hieno palvelu!" - J. Vidkopp "Aivan loistoidea, ulkomailla asuvana tulen varmasti käyttämään tätä uutta, upeaa löytöäni. Iänikuinen ongelma on lahjojen hankkiminen Suomeen, etenkin postimaksujen manailemisen yhteydessä. Lahjakortti on aina hieno idea." - P. Aust "Erittäin suuret kiitokset ystävällisestä palvelusta. Puheluun vastanneen henkilön kanssa oli ilo asioida. Jäi todella hyvä mieli saamastani palvelusta." - A. Roumio "Se on paras!" - T. Leskinen "Toimii kuten luvattu." - A. Lind "Käytin palveluanne ensimmäisen kerran ja totesin sen toimivan hyvin" - K. Haapalainen "Hyvä juttu. Ei mitään ongelmia. Jatkakaa samaan malliin." - T. Lindgren "Kiitos. Yksityishenkilönä saa yhtä loistavaa palvelua kuin yritysasiakkaanakin." - S. Kajakka "Hauska ja mainio tapa ostaa lahjakortti." - M. Kumpulainen "Palvelu toimi hyvin, eikä sen käytössä ilmennyt ongelmia." - P. Seppälä "Mainio idea!" - T. Piira "Kaikki sujui mutkitta. Nykyaikaa." - P. Laurimaa "Nopea, selkeä ja kätevä." - P. Mikkola "Hyvä käyttöliittymä, selkeät ohjeet." - H. Mattila "Toimi hyvin ja selkeästi." - H. Kohonen "Kenelle lahja on tarkoittu" on loistava idea! Muutenkin sivut selkeät ja hyvät." - U. Leppänen "Sivut näyttävät oikein hyviltä! Tämä on muutenkin aivan loistava idea, kun aina on niin vaikea keksiä lahjoja!" - N. Vikström "Uudet kotisivunne ovat erittäin selkeät ja sieltä on todella helppo löytää etsimänsä." - T. Peltola "Mielestäni tosi kätevä aakkoselinen hakusysteemi ja muutenkin helpottaa sopivan kortin löytämistä. Kohderyhmä valintakin on looginen. Aikaa säästyy ja haku miellyttävää." - H. Perälä "Hyvin toimiva konsepti, mikä helpottaa lahjaostoissa." - P. Pesonen "Laaja valikoima!" - M. Turunen "Kiitos paljon nopeasta toimituksesta. Mukavaa joulun odotusta!" - K. Saarto "Lahjakortit tulivat perjantaina perille ja näyttivät hienoilta. Lämmin kiitos erinomaisesta palvelusta ja hyvää Joulun odotusta" - S. Heikkinen "Kiitos hyvästä palvelusta. Teillä on hyvä valikoima lahjakortteja." - A. Bäckman "Ohjeet ovat selkeät, niitä noudattamalla käyttö oli helppoa. Mukavaa, että teillä on laaja valikoima liikkeitä, niin kaikille löytyy mieluinen lahjakortin käyttökohde." - S. Palosaari "Ei ongelmia. Erittäin nopea palvelu." - P. Mikkola "Tämä todella hyvä idea. Sain tällaisen jo viime vuonna, ja todella mukava lahja saada, viinipullon sijaan." - P. Tuovi "Ohjeet olivat selkeät ja helpot noudattaa. Tuo on hyvä systeemi, että klikkaamalla katso lahjakorttisi" linkistä selviää samalla myös tilausohjeet. Ei tarvitse erikseen etsiä kun on ensin lukenut tervehdyksen." - S. Hietala "Käyttäjää ohjaatan koko ajan eteenpäin, miten lahjakortti lunastetaan. Erittäin hyvä tapa hankkia lahjakortti, kun ei tarvitse käydä liikkeestä hakemassa vaan saa helposti netistä." - S. Mäkinen "Helppo ja mielenkiintoinen tapa valita lajakortti." - P. Kalliola "Helppo tapa yllättää esim. asiakkaat. Onnea ja menestystä näppärään liikeideanne." - T. Rytisalo "Sivustot ovat selkeät ja tekevät asioinni todella helpoksi. Olen tyytyväinen palveluun juuri näin. Helpottaa esimerkiksi lahjan osto ongelmissa helppo ja nopea tapa ilahduttaa esim. läheistä. Vaivatonta asiointia." - J. Välimäki "Kaikki sujui mutkattomasti ja nopeasti ja selkeästi. Erittäin helppokäyttöinen ja kätevä sivusto" - J. Valtonen "Loistava palvelu" - E. Kirsilä "Hyvä oivallus ja hyvä valikoima" - J. Marin "Todella hyvät ja selkeät sivut, toimivat todella hyvin myös 3G:n kautta minikoneessa." - H. Helynen "Mukavaa muistaa ystäviä näin" - H. Erola "Kiva kun voi ostaa lahjakortin ystävälle netistä. Suosittelen." - H. Erola "Käytin ensimmäistä kertaa ja helppoa oli. Tosi kiva juttu! Helppoa lahjan antajalle ja myöskin lahjan saajalle. Varmasti käytän palvelua jatkossakin." - K. Nevalainen "Hienoa, että tällainenkin vaihtoehto on olemassa." - M. Ruohonen "Loistavaa tälläinen, että saa antaa lahjaksi lahjakortin ja käyttäjä saa itse valita minne sen ottaa!" - V. Turunen "Tämä oli ensimmäinen kerta kun tutustuin tähän palveluun, hyvä kokemus, ei kaipauksia tai ongelmia." - A. Savilampi "Olen kerran aikaisemmin tilannut miehelleni lahjakortin isänpäivälahjaksi. Todella hieno juttu tämä lahjakortti sivusto. Helppo käyttää ja selkeä. Varmasti tilaan lahjaksi lahjakortteja vielä uudelleenkin. Voin edelleen suositella lämpimästi muillekin." - B. Salonen "Palvelu toimi hyvin, oli vain valinnan vaikeus. Loistava palvelu." - J. Vuorimäki "Hyvä idea lahjaksi: arvomäärät pienestä tosi suureen summaan" - P. Reinikka "Kiitos hyvästä palvelusta/avusta!" - J. Jaakkola "Hyvä idea. Usein ei voi olla ihan varma, missä liikkeessä lahjan saaja haluaisi lahjakorttinsa käyttää." - A. Raita "Sain idean häälahjaksi, täältä hankittu lahjakortti" - R. Leppälammi "Hyvin selkeä palvelu ja sivusto. Nyt löytyi loistava paikka ostaa lahjat, jotka ovat varmasti saajan mieleen, ilman kaupoissa ramppaamista. Ja lahjan saa kätevästi saajalleen suoraan palvelun kautta. Huippu hyvä juttu!!" - R. Pajarinen "Lahjakortin käyttöpaikkavalikoima on todella kattava. Olen tyytyväinen saatuani tietää tällaisesta palvelusta. Viime hetken lahjapähkäilyt on ohitse. Pistäkää reteästi sana kiertämään,jotta muutkin onnettomat lahjanhankkijat pääsevät pälkähästä..." - J. Auranen "Toimiva systeemi!" - V. Neva "Tosi helppo ja vaivaton tapa ostaa lahja!" - K. Kortman-Havukainen "Oikein paljon kiitoksia Teille nopeasta toiminnasta ja mallikkaasta palvelusta!" - S. Laine "Palvelu toimii mielestäni selkeästi ja kysymyksiini olen saanut vastaukset nopeasti. On myös hienoa, että kortista saa tehtyä juuri sellaisen kuin haluaa omien kuvien ja tervehdystekstien kera!" - O. Ruusunen "Erittäin hyvä idea" - K. Hassinen "Mielenkiintoinen idea" - U. Ruohonen "Hieno idea, tulen varmasti itsekin miettimään lahjavaihtoehtona" - J. Verho "Toimii oikein hyvin. Valikoima on hyvä ja laaja." - T. Pakarinen "Uusi tuttavuus, ilmeisen kätevä en vain tiennyt tästä aiemmin. Nopea ja helppo tapa muistaa ystävää jos sattuu tulemaan kiire." - J. Erkkilä "Iloinen yllätys uudet sivut. Hyvää oli aakos- ja aihehakemisto. Myös mukava ns. hlöhakemisto, kenelle lahjaa hakisi. Näytti navigointi ja sivut toimivan hyvin. Suurin kiitos lisääntyineistä firmoista, nyt voi jo sanoa että on valinnanvaraa." - N. Hautala "Hyvä sivu, monipuolinen. Ei minkäänlaisia ongelmia. Palvelu toimii moitteettomasti." - S. Ingh "Palvelu moitteetonta, joka tänä päivänä on sangen harvinaista!" - P. Mikkola "Kokemukseni ovat ainoastaan positiiviset, valinnanvaraa on runsaasti." - R. Backman "Monipuolinen valikoima tarjolla,kiitos siitä." - R-L. Kantonen "Kätevä tapa, lahjaksi tai palkkioksi esim. kyselyihin osallistumisesta." - T. Yli-Kivistö "Palvelunne on erinomaista." - K. Heiskari "Kiitos! tämä on ystävällistä toimintaa!!" - J. Oksi "Nykyaikaista" - P. Ranki "Kätevä tapa,lahjaksi tai palkkioksi esim.kyselyihin osallistumisesta." - T. Yli-Kivistö "Nopea toimitus sähköpostitse / tekstiviestitse. Todella kätevä idea varsinkin yrityksille." - S. Kosonen "Kaikki toimi moitteettomasti" - M. Hallamaa "Hyvä systeemi, vastaanottajalla valinnanvaraa, ei tarvitse niin tarkasti miettiä mihin liikkeeseen lahjakortin antaa." - H. Ala-Nikkola "Sivuston käyttö on helppoa ja lahjakorttien valinta ja tilaus on myös tosi simppeliä." - A. Honkanen "Aivan loistava idea! Ei ongelmia. Todella helppoa." - S. Sillman "Palvelu oli erittäin selkeä ja helppokäyttöinen! Tilaus onnistui todella näppärästi. Todella asiallinen sivusto, jolla tulee olemaan valoisa tulevaisuus." - J. Aalto "Todella nopeasti tuli lahjakorttini kotiin. Vain kaksi päivää. Kiitos." - T. Huotari "Paljon kiitos hyvästä palvelusta. Tämä on hyvä järjestelmä. Tulen varmasti käyttämään jatkossa! Mukavaa tulevaa syksyä!" - J. Puranen "Lämpimät kiitokset nopeasta palvelusta ja ystävällisestä viestistäsi!Lämmintä syksyn jatkoa." - M. Rantakari "Loistava kauppa." - M. Nuutila "Tosiaan on pakko sanoa että ihanaa oli löytää teidän sivusto. Helpottaa näitä lahjaostoksia huomattavasti jos ei muuta keksi eikä itse mihinkään yksinään pääse mitään ostamaan. Mieheni yllättyy takuulla! KIITOS! Hyvää joulunodotusta teille!" - E. Hirvonen "Kiitos nopeasta ja ystävällisestä, hyvästä palvelusta. Näistä meidän oman sähköpostijärjestelmämme aiheuttamista takkuiluista huolimatta tämä Presentcard-palvelu vaikuttaa kokonaisuudessaan hyvin toimivalta ja kätevältä systeemiltä, etenkin kuin kyseessä on tällainen ?nopean toiminnan ?lahja?." - K. Inkala "Monipuolinen ja valinnan varaa riittävästi. Selkeä ja johdon mukainen. Kiinnostuin palvelustanne." - H. Miettinen "Kiitos nopeasta ja toimivasta palvelusta." - V. Purho "En kokenut ongelmia palvelussa, pikemminkin oli hankala alkaa valita mitä ottaisi! Hienot sivut ja sai miettiä mihin liikkeisiin käyttäisi lahjakorttia." - K. Keränen "Hienot ja toimivat sivut." - E. Rissanen "Kätevä järjestelmä." - M. Niiranen "Hyvä, että tilauksen onnistumisesta tulee omaan sähköpostiin vahvistus. Ei tarvitse miettiä osasinkohan. Valikoimassa näyttää olevan jokaiselle jotakin." - P. Torniainen "Ihan näppärä tapa palkita esim. kyselyihin osallistumisesta." - A. Harila "Selkeät ohjeet. Toimiva systeemi." - M. Sjöberg "Kätevä tapa hoitaa lahjat." - B. Murto "En mitään ongelmia. Lahjakortit tulevat sovitussa ajassa eli todella nopeasti, kiitos!" - A. Bäckman "Hieno idea ja hienoa toimintaa." - M. Metsänoja "Tosi näppärä palvelu ja toimii hyvin." - K. Putro "Uusi tuttavuus; Mielenkiintoinen kokemus; Tulen varmaan käyttämään uudestaankin." - A. Nahkiaisoja "Hyvä tarjonta erilaisista kaupoista." - E. Kylmäaho "Kaikki toimi hyvin, nopeasti ja oli käyttäjäystävällistä." - M. Rautio "Loistava tapa kerätä tietoa kampanjalla sekä antaa lahjakortti vastaajille palkkiona!" - T. Hyytinen "Erittäin hyvä ja toimivantuntuinen palvelu. Tulee varmaan käytettyä itsekin kun pitää saada lahja jollekin nopeasti." - R. Tikkanen "Ehdottomasti suositeltava yritys. Toimii erittäin hyvin." - P. Vahlman "Loistava järjestelmä! Aion käyttää jatkossakin, koska sopivien lahjojen hankkiminen on ihanan vaivatonta." - M. Seppänen "Todella hyvä idea ja hyvin toteutettu!Kaikki oli aika selkeää." - J. Heinikoski "Kiitos oikein paljon! Olin erittäin tyytyväinen palveluunne ja suosittelen palvelua ehdottomasti myös ystävilleni. Tuotevalikoima on mielenkiintoinen ja laaja. Puhelimessa palvelu oli erittäin ystävällistä!" - P. Hellsten "Oikein paljon kiitoksia mainiosta palvelusta. Mukavaa Joulua!" - T. Aula "Kiitos kaikesta avusta, rauhaisaa joulunalusaikaa sekä mielenkiintoista tulevaa vuotta!" - A. Lindholm Palaa takaisin aloitussivulle. | ||

